perjantai 23. syyskuuta 2016

Nuorta kiimaa ;)

Nyt täytyy kyllä sanoa, että osuipa kerrankin oikein todellinen imupimu kohdalle ;) Jälleen kerran tässä päivän jos toisenkin olin selaillut ja kahlannut läpi netin erinnäisiä seuranhaku palveluita, foorumeita ja chatteja kunnes kohdalleni osui nuori neitonen. Hieman alle 20v typystä paljastuikin yrittäin kiihkeä ja innokas suihinottaja hetken jutustelun myötä. Eihän siinä kauaa kumpikaan malttanut netin välityksellä jutustella kun live seuraa teki mieli ja sehän sopi erittäin hyvin minulle. Sovimme tapaamisen keskeilelle paikalle erääseen kauppakeskukseen. Ja siellähän me molemmat olimme sovitussa paikassa täsmällisesti juuri oikeaan aikaan. Neito näytti erittäin hyvältä tiukan piukoissa vaatteissaan.. uuh.. tiukat legginsit näyttää niin seksikkään hyvältä. Ehdotin josko kävisimme vaikka kahvilla, mutta neito ehdottikin että menisimme vaatekauppaan ? ..oli kuulemma jotain vaate tarpeita. No eipä siinä mitään kävihän se minulle. Kaupassa ei kauaa kestänyt, kun pari vaatetta tarttui neidon käsiin ja suunnaksi sovitus koppi johon hän pyysi minut mukaan.. siinä vaiheessa jo arvasinkin jotain ja niinhän siinä kävi. Sovituskopin ovi kiinni ja saman tien typy oli polvillaan edessäni. Avasi housuni javeti ne polviin.. kaluni oli salamana typyn suussa ja ..ahh.. mikä imu.. uuh... kuuman kostea suu teki niin hyvää. Kaluni meni sisään ja ulos neidon suussa. Kieli pyöri terskallani ja nuoleskeli pitkin vartta. Kädet hyväili pallejani ja suu kaluani... ai että teki hyvää.. oli työn takana pitää itseni hiljaisena ettei ihmiset muissa sovituskopeissa kuule mitä puuhasimme. Onneksi kopissa oli myös ovi jonka sai lukittua eikä sellaista perinteistä pelkkää verhoa. Neito imi, imi ja imi.. kiimaisella innolla, otti välillä kaluani todella syvälle suuhun. Kiimalimat vain valuivat pitkin leukaa. Oi että oli kiihkeän kiimaista menoa.. eikä siinä kauaa kestänyt, laukesin imupimun suuhun täydellä voimalla.. uuuuh... neito otti koko lastin suuhunsa, mitä nyt jotain valui suupielistä...ja nieli kaiken.. ai että teki hyvää. Pieni siistiytyminen ja poistuimme vaatekaupasta ostamatta mitään ;)


http://www.seksitori.fi

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Autossa on tunnelmaa ;)

Tosiaan autossa ompi tunnelmaa vaikka hieman ahdasta onkin ;) ...auto ei ole seksin kannalta niitä ykköspaikkojani juuri ahtauden ja hankalien asentojen vuoksi. Mutta pelkkä suihinotto autossa onnistuu hyvin ja sehän sopi minulle kun netistä bongasin naisen joka halusi imeä kaluani autossa.

Päivä oli sateinen ja sehän sopi myös varsin hyvin autoimuihin sillä silloin autoon sisälle ei myöskään näe niin hyvin vaikka joku ohikulkija sattuisikin paikalle. Tosiaan jutustelin neitissä erään naisen kanssa jonka teki mieli imeä kalua ja vielä autossa. No sehän sopi minulle varsin hyvin. Sovittiin tapaaminen ja hyppäsin auton rattiin ja noudin naisen sovitusta paikasta.
Eikä lainkaan hassumpi tapaus, puhelias, iloinen, muodot kohdallaan.. seksikäs ei voi muuta sanoa ;) Siitä sitten ajelimme hieman syrjemmälle rauhallisempaa paikkaan. Siinä matkalla jo naisen käsi kävi haaroissani tutkimassa mitä sieltä löytyy ja niihän siellä kaluni jo housuissa jäykistyi. Eihän sille mitään voi kun seksikäs nainen hieroon ja hyväilee etumusta..uuh.. auto pysyi tiellä ja sopiva paikka löydettiin.
Vettä satoi aika reippaastikin, mutta sehän oli vain hyvä. Pientä näkösuojaa kun nainen jo availi housujani ja paljasti jo kovana seisovan kaluni esiin. Ja ilmeestä päätellen tykkäsi näkemästään. Sanaakaan sanomatta hän upotti saman tien kaluni suuhunsa ja aloitti aika rajunkin suihinoton... uuh... kaluni upposi suuhun yhä uudestaan ja uudestaan.. ai että teki hyvää. Tämä nainen kyllä osasi imuttaa. Ei ollut ensimmäistä kertaa kalun kimpussa ;) Välillä hän otti kalun kokonaan juurta myöden kurkkuunsa. Oi oi.. kaluni oli kiimalimoista kiiltävänä kun nainen välillä kiusoittelevasti nuoleskeli kaluani kielellään. Pyöritteli kieltään ympäri kaluni päätä ja imaisi taas välillä oikein kunnolla. Kädet hyväili välillä kiveksiäni ja kalun vartta samalla kun suu ja kieli teki töitä kalun kärjellä.. ai että miten suihinotto voikin tuntua niin hyvältä. Nainenkin varmasti huomasi että alan olla jo aika hekuman huipulla kun hän aloitti taas hieman rajumman ja rytmikkään imutuksen eikä sitä menoa kauaa kestänyt kun laukaisin lastini voimalla naisen suuhun... uuuh! ..spermaa valui myös naisen suupielistä.. taisi tulla sen verran isot lastit ;) ...Kyllä autoilu on mukavaa!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

XL Imupimu... uuuh!

Tässä on ollut kevät ja kesä tähän asti niin kiirettä ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittää. Ja täytyy myöntää että kiireiden keskellä on ollut myös hieman puutetta havaittavissa :(

Asialle piti tietenkin tehdä jotain ja niinpä selailin netin treffi, deitti, seksi ym.. palstoja. Chattailin ja jutustelin satunnaisten naisten kanssa kunnes kohdalle osui varsin suorasanainen ja sanoisinko muhkea tapaus ;)

Hetken jutustelun jälkeen tämä XL pimu lupautui helpottamaan olotilaani ja kuulemma suorastaan nautti suihinotosta ;) ...joten eihän sitä voinut kuin sopia tapaamisen ja lähteä katsomaan millaiset imut olisi tarjolla. Sovittu paikka löytyi helposti ja oven avasi todellakin XL koon neitonen, muhkeat muodot eivät ole ehkä ihan omaan makuuni, mutta seksikkäältä nainen näytti ja toivotti tervetulleeksi.
Siitä sitten enemmittä puheitta vaatteet pois ja sängylle. Nainen hyväili alastonta vartaloani ensin hieman käsin ja niinhän sitä alkoi kalu jo tekemään heräämisen merkkejä. Kädet siirtyi kalulle eikä hetkeäkään, kun kaluni oli jo kovana täydessä terässään :) Sitten se jo upposikin naisen suuhun ja syvälle upposikin.. uuh. Ai, että teki hyvää. Kaluni upposi kerta toisensä jälkeen syvälle kuuman kosteaan suuhun. Välillä nainen nuoleskeli kaluni vartta ja lipoi kielellä nautiskellen ympäriinsä terskaa. Välillä imien kalun päätä kuin tikkaria.. uuh. Varoittelin jo hieman, etten varmaan kauaa kestä imu oli sitä luokkaa. Nainen ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan nautiskellen imutteli kovana seisovaa kaluani ahnaasti. Ja niin laukesin paineella spermalastini suoraan naisen suuhun jonne hän otti koko lastini hymyssä suin ;) ...uuh, teki hyvää!!


tiistai 10. toukokuuta 2016

Vappuna sattuu ja tapahtuu!

Vapusta on jo hetki vierähtänyt ja minkäs sille voi, kun on niin kiirettä ettei ehdi blogia päivitellä. No vappua on aina mukava muistella hieman näin jälkeenpäinkin. Vappuna kun aina tuppaa sattumaan ja tapahtumaan jos jonkinlaista ;) Kostean hilpeä tunnelma valtaa koko Suomen ja viina virtaa maassa, merellä ja kaduilla.
Mutta tapahtuipa tänä vappunakin jotain odottamatonta ainakin omalle kohdalleni. Tuskin tällaista tulee ihan heti toiste tapahtumaan ellei sitten ensi vappuna :)
No joo olin tuossa kaupungilla viihteellä niinkuin todella moni muukin ja siinä reissullani törmäsi hieman isompaan joukkioon haalareihin pukeutuneita nuoria opiskelija neitosia... jotka tietty hilpeässä olotilassa alkoivat kyselemään, että mies, mikä mies täällä yksin kuljeskelee ?  ...ajattelinpa kerrankin sanoa suoraan, kun myös pienessä maistissani olin, että imupimuja tässä metsästelen. Että tekisikös jonkun teistä mieli imaista alakerran veitikkaa ;) ??
Ja mitä ihmettä tapahtuikaan! ...Vastaus kuuluin kuin yhdestä suusta, että kyllähän me nyt yksi mies imutellaan. Ja ennenkuin ehdin edes kunnolla tajuamaan mitä oikein tapahtuu niin olin koko ryhmän ympäröimänä ja yksi neidoista avasi jo housujeni etumusta ja niin kaluni upposi neidon suuhun.. uuh! Muut olivat tiiviissä ringissä ympärilläni ja juttuluisti iloisen naurun säestämänä. Hetken kaluani imettyään neito siirtyi pois ja antoi tilaa seuraavalle... oi oi että teki hyvää... sen verran ehdin siinä nautiskellessa ajatella, että onneksi emme olleet ihan kaupungin keskustassa. Vaikka kyllä siitä ohi taisi kävellä yksi jos toinenkin vapun juhlija. Siinä neitosia vaihtui kaluni kimpuun yksi toisensä jälkeen. Itse en pysynyt enään edes laskuissa mukana monesko neito oikein oli vuorossa imemässä kun laukesin voimalla neidon suuhun, kasvoille ja ties minne spermaa roiskuikaan. Naurun ja kannustushuudot raikasi :)  Kiittelimme ja halailimme toisiamme. Ja toivottelimme iloiset vapun jatkot. Itse jäin hetkeksi istumaan läheiselle penkille, kun iloinen haalarijoukkio jatkoi matkaansa.... huh.. mikä ihana VAPPU!

maanantai 9. toukokuuta 2016

Rajumpaa menoa ;)


Mitäs tykkäätte naiset ja miksei miehetkin tällaisesta hieman rajummasta suihinotosta ;) ?  ...tai tämä taitaa olla jo jonkinlaista suuhunpanoa (Facefucking) vai millä nimellä tällaista virallisesti sitten kutsuttaisikaan.
Itse ainakin mielelläni näin pistelisin menemään ;)